tiistai 6. tammikuuta 2015

Ensimmäinen folio löytyi Ranskasta


Ensimmäinen folio Victoria and Albert-museossa.
Kuva täältä.
Shakespearen ensimmäinen folio, jota on painettu noin 750 kappaletta, on tiettävästi ensimmäinen Shakespearen näytelmien kokoelma. Se on peräisin vuodelta 1623. Ensimmäisiä folioita tiedetään tällä hetkellä olevan olemassa 233 kappaletta, ja 232 ensimmäisen etsimisprojektista on kirjoitettu kirja, jota ei tietääkseni ole suomennettu. 
 
Viime vuoden marraskuussa Saint-Omerin kirjastosta kyseisen teoksen kappale löydettiin sattumalta - ja Shakespearemaailmassa kuhistiin. Suomenkieliseen mediaan pääsi vain hyvin pieni maininta. Kirjan löysi kirjastovirkailija Cordonnies, joka lähetti sen aiheeseen perehtyneelle tutkijalle Eric Rasmussenille Nevadan yliopistoon. Kirja vahvistettiin aidoksi vesileiman, paperin ja korjaamattomien virheiden vuoksi. Se on kuitenkin epätäydellinen kappale, koska siitä puuttuu Kaksi nuorta veronalaista-näytelmä ja nimilehdet. Ensimmäinen folio sisältää noin 300 sivua ja tästä puuttuu kolmekymmentä.

''Se oli väärin tunnistettu valikoimiimme Shakespearen näytelmien kokoelmana 1700-luvulta,''Cordonnies sanoo. ''En heti tunnistanut kirjan arvoa. Se oli rankasti käytetty ja vaurioitunut. Se oli nähnyt parempiakin päiviä.''

''Yksi mielenkiintoisimmista asioista on, että näytelmää Henrik IV on selkeästi esitetty, sillä sivuilla on muistiinpanoja ja ohjeita.''Cordonnier toteaa.
 
Ensimmäinen folio maksaa nykyään yli 2,5 miljoonaa euroa, mikäli se on täydellinen. Nyt löydetyn kappaleen arvo jää oletettavasti hieman alemmaksi.

Lue lisää englanniksi (tiivistetysti yläpuolelle suomeksi):

Theguardian
BBC News
Catholic Herald
Mail Online

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

''Kenenkään niin suuren kuin Shakespearen suhteen emme todennäköisesti koskaan voi olla oikeassa.'' (T.S. Eliot)

Puolesta, vastaan, mitä tahansa; anna siis sanaisen arkkusi aueta.